Meidän kaikkien suomalaisten hyvinvointi edellyttää elinvoimaisia yrityksiä, jotka työllistävät, tuottavat verotuloja ja käyvät vientikauppaa.
Alkoholiala tuottaa valtiolle vuosittain 1,5 mrd. euroa valmisteveroa ja lisäksi arvonlisä- ja yhteisöverotuloja. Kokonaisuudessaan alkoholiala tuottaa 4,4 prosenttia valtion saamista veroista ja veronluonteisista maksuista. Yhdessä ravintola-alan ja vähittäiskaupan kanssa tarjoamme vuosittain työtä 16 600 ihmiselle, ja välillisesti työllistämme 100 000 suomalaista veronmaksajaa. Viennissä olisi potentiaalia jopa kaksinkertaistaa viimeaikainen arvo, noin 150 miljoonaa euroa vuosittain.
Alan yritykset tarvitsevat nyt ratkaisuja, jotka tarjoavat tasapainoa ja vakaita tulevaisuuden näkymiä. Suomen alkoholiverotus on EU-maiden korkein, esimerkiksi Baltian maihin ja Saksaan nähden lähes kolminkertainen.
Suomalaisten yritysten kilpailukykyä heikentävät ulkomaiset verkkokaupat, jotka toimittavat alkoholia suoraan kuluttajille. Lisäksi alkoholin matkustajatuonnin vuoksi Suomi menettää verotuloja vuosittain satojen miljoonien arvosta. Kuluttajille syy hankkia alkoholijuomat ulkomailta on verotuksesta johtuva korkea hinta.
Suomessa tulisi harjoittaa pitkäjänteistä alkoholi- ja veropolitiikkaa, joka tukee kotimaisen toimialan kehitystä. Alkoholijuomat ovat yksi suomalaisen elintarvikeviennin vetureista, ja asiantunteva alkoholijuomien maahantuonti puolestaan takaa sen, että markkinamme kokoon nähden suomalaisilla kuluttajilla on saatavana erinomainen valikoima.
Vuoden 2023 vaaleissa huomioitavaa:
1. Viinit päivittäistavarakaupassa tarkoittaisi samalla myös väkeviä Monopoli pelkästään väkeville alkoholijuomille ei ole EU-lainsäädännön puitteissa mahdollinen.
On varmistettava, että viinien ja väkevien vähittäismyynti on jatkossakin kilpailukykyistä ja tasapuolista.
2. Alkoholiveron korotuksista on pidättäydyttävä seuraavan hallituskauden aikana
Valtio voisi saada enemmän verotuloja järkeistämällä suomalaista alkoholiverotasoa ja panostamalla ennemmin arvonlisäykseen niin juomien valmistuksessa, myynnissä kuin anniskelussa. Tarvitaan hallituskauden mittaista, inflaation huomioivaa verosuunnittelua. Veronkorotuksista tulee luopua ja verotasoa lähentää suhteessa lähimarkkinoihin.
3. Ulkomaisen verkkokaupan alkoholiverot tulee kerätä säännösten mukaisesti
Alkoholin etämyyntiä koskeva laintila on edelleen epäselvä. Ulkomaisista verkkokauppaostoista valtaosa on tehty maksamatta lainmukaisia veroja, minkä vuoksi valtio on menettänyt jopa 100 miljoonaa euroa verotuloja vuodessa. Lisäksi ulkomaiset verkkokaupat voivat toimittaa tuotteet kuluttajille kotiin, toisin kuin Suomeen sijoittuneet yritykset. Tilanne on syrjivä ja epäreilu kotimaisia toimijoita kohtaan.
Comments